Pipareita ja propagandaa

Eilisen kokouksen partituuri oli kirjoitettu koko sinfoniaorkesterille. Viime viikolla jouduin poikkeuksellisesti (muistaakseni ensimmäistä kertaa ikinä) lähettämään varani kokoukseen lapsen sairastumisen vuoksi. Minulla on valtavan hyvät tukijoukot ja lähes poikkeuksetta lapsille on aina löytynyt joku hoitopaikka/hoitaja. Tälle viikolle oli kuitenkin siirtynyt iso nivaska edellisen viikon asioista + kasa muuta päätettävää.

Asemakaavaehdotuksiin annettiin lausuntoja. Niistä eniten ihmetyttää Roihupeltoon tulevan kasvimyymälän asemakaava jossa tien toiselle puolelle tehdään iso parkkialue. Kyllä myymälän tontillekin pysäköintiä tulee, mutta ei välttämättä riittävästi ja jotenkin on aika vaikea nähdä ettei parkkipaikan sijainti vaikuttaisi ostospäätökseen niillä, joille on ihan sama ajavatko kasveja ostamaan kuuden vai kymmenen kilometrin päästä. En myöskään oikeasti ymmärrä miksi verorahoin pitää subventoida suurliikkeiden toimintaa rakentamalla niille pysäköintialueita kunnan toimesta, mutta tämä on valitettavasti asia jostä päätetään muualla. YTLK:n rootelilla kun on toteuttaa mitä asemakaavassa määrätään ja jättää rahasta huolehtiminen muille. Mitä lautakunta kiitettävää kyllä ei ole aina suostunut tekemään vaan on useita kertoja kieltäytynyt tuhlaamasta kaupunkilaisten rahaa turhuuteen kun aidosti meillä on tärkeämpiäkin rahareikiä.

Palautimme palvelutoimiston tilahankkeen uudelleen valmisteluun. Asia tuotiin vuoden viimeiseen kokoukseen ja papereiden perusteella se olisi pitänyt päättää muka samantien. Sen lisäksi että toimintatapa oli koko lautakunnasta vastenmielinen oli myös esityksen mukaisten tilojen kuukausivuokra yhdistettynä tarvittaviin autopaikkoihin sitä luokkaa, ettei sellaisia summia kenenkään tässä taloudellisessa tilanteessa kannata maksaa. Toimitilojen tarjonta on viimekuukausina muuttunut merkittävästi. Siinä missä vielä keväällä oli olevinaan hienoista tilapulaa on nyt sekä tilatarjonta kasvanut että hinnat tulleet rotisten alas.

Palautimme myös Pihlajamäen katusuunnitelmia uudelleen valmisteluun jotta liikennesuunnittelu vielä kerran miettisi terveyskeskuksen edustan tilanteen. Suunnitelmat olivat muuten hyviä ja on loistavaa että liikennejärjestelyjä paikalla korjataan. Kotikenttäedun vuoksi kuitenkin tunnen alueen sen verran, että näin terveyskeskuksen edustan tukkeutuvan katusuunnitelman johdosta totaalisesti. Ostarin puolella bussipysäkki on siirretty terveysaseman ovea vastapäätä katualueelle tulevaan kielekkeeseen ja saman aikaisesti vastapäätä oleva toiseen suuntaan menevä pysäkki säilyy nykyisellä paikallaan. Terveyskeskuksen ovelle ei edelleenkään ole piirretty minkäänlaista pysähtymispaikkaa takseille ja ambulansseille joka on tyhmää. Samalla kun katusuunnitelmaa päivitetään olisi järkevää miettiä terveyskeskuksen eteen edes yhden auton suuruinen pysäyttämispaikka ettei jatkossa ambulanssi ja invataksi (tyyppitilanne päivittäin) seisoisi jalkakäytävällä. Virkamiehet lupasivat selvittää tämän tammikuun kokoukseen liikennesuunnittelun kanssa ja mikäli tilannetta ei voi jostain perustellusta syystä korjata, tuoda tämän suunnitelman tälläisenään lautakuntaan uudestaan.

Sitten käsittelyyn tuli loppuosa Eiranrannan puistosuunnitelmista. Kun en viimekerralla ollut paikalla pääsin kuulemaan viime kokouksessa puhuttaneen skeittikenttäkeskustelun uudestaan. Voi huokaus. Kyseessä ei siis ole mikään isojen ramppien paikka eikä skeittaamisesta alueella ole tullut yhtään valitusta – asia joka on sangen merkittävää ottaen huomioon alueen asukkaiden muun aktiivisuuden kommenteissaan. Osa lautakunnasta oli vahvasti sitä mieltä, ettei skeittaaminen kuulu noin merkittävälle paikalle. Minä taas aloitin puolustuspuheenvuorojen sarjan. Eiranrannan puistosuunnitelmia voidaan arvostella monessa – ja ihan syystä. Yksi asia kokonaisuudessa on kuitenkin tehty täysin oikein ja se on alueiden varaaminen kaikenlaisille käyttäjäryhmille. Olen vahvasti sitä mieltä että nuorille pitää olla tilaa kaupungissa, myös skeittaaville nuorille. Keskustelun aikana lautakunta yksimielisesti tarttui muutamiin pikkukorjauksiin (yhden polun poisto ja toisen reitityksen muovaaminen suoraviivaisesta polveilevaksi, skeittikentän alareunan kuutiomaisuuden muovaaminen kaarevammaksi ja paikalleen paremmin sopivaksi) jotka esittelijä otti muutettuun ehdotukseensa. Sitten äänesteltiin ja 5-4 voitimme. Skeittarit saavat jäädä alueelle.

Kokouksen jälkeen vietimme lautakunnan pikkujouluja/lopettajaisia illallisen merkeissä. Pidimme puheita; nauroimme ja olimme myös välillä haikeita. On tämä ollut aikamoinen työsarka ja neljään vuoteen on mahtunut paljon kaikenlaista. Vuodenvaihteen jälkeen lautakunta kokoontuu vielä kerran hoitamaan kesken jääneet työt pois ennen uuden lautakunnan aloittamista.

Vuoden vaihteen jälkeen ei muutu ainostaan lautakunnan kokoonpano vaan myös rakennusviraston organisaatiouudistus astuu voimaan. Monta vuosikymmentä yhdessä työskennelleet virkamiehet hajoavat eri organisaatioihin ja osa siirtyy muiden työnantajien palvelukseen. 130 vuoden jälkeen rakennusvirasto on muutoksessa valtavien ongelmien, haasteiden ja toivottavasti myös mahdollisuuksien edessä. Kaupunginarkkitehti Jaakko Markkula sanoi joskus viisaasti, että “olemme vain lauttureita historian virrassa, tässä on se kohta jossa me ohjaamme tätä kaupunkilaivaa eteenpäin”. Haikeaa ja ihanaa se silti on samanaikaisesti että elämä jatkuu ja muuttuu.

Viimeisistä lautakunnan kokouksista ei juurikaan ole ollut kommentoimista, pääasiassa pöydällä on pyörinyt rutiininomaisia katusuunnitelmia ja puistosuunnitelmia, joissa ei sinäänsä ole ollut esityslistatekstin ulkopuolelta paljoa kommentoimista.

Lautakunta kävi tutustumassa myös Lahden kaupunkiin. Joitain pieniä helmiä sieltäkin tarttui mukaan, mm. se, että Lahti oli lähtenyt muutaman uuden alueen tonttien arvonnostossa malliin, jossa alueelle luvattiin leikkipuisto ja tarharakennus jo ensimmäisten asuntojen valmistuessa. Tässä saattaisi olla ideantykää, tosin  aina ei kustannussyistä ole järkevää rakentaa esim. talvella puistoa etenkään kohteissa joissa puisto rajautuu suoraa rakennettavaan tonttiin ja rakentajan työt vaativat samanaikaisesti raskasta kalustoa yms. Mutta perusperiaate siitä, että alueet olisivat palvelurakenteltaan valmiimpia kuin Helsingissä nyt on aina kannatettava.

Viimepäivinä lehdissä on rakennusvirastoa koskien ollut paljonkin uutisia. Eilisen päivän kuuma peruna on Rakennusviraston ruokalassa ilmennyt alkueläimestä johtuva vatsatautiepidemia. Mullahan tässä taannoin se taisi olla, ja parin viime viikon aikana olen ao. keittiön pöperöitä syönyt useita kertoja kokousten yhteydessä…

Toinen vielä kuumempi peruna on puistotätitoiminta ja siitä virinnyt keskustelu. Olen aika äimistyneenä lueskellut rakennusviraston lausuntoja aiheesta, semminkin kun kyseessä ovat yleiset isot periaatteet eikä asiaa lautakunnalle ole lainkaan esitelty saati tuotu päätettäväksi. Jotenkin tuntuu haljulta että keskustelua asiasta käydään virkamiestasolla kun päätöksen merkitys kuntalaisille on suuntaan jos toiseenkin merkittävä. Ensi viikolla ajattelin ottaa asian lautakunnan jäsenten omissa asoissa esiin jollei se kokouksessa muutoin esiin tule, hommaan pitää ilmanmuuta saada selkeät pelisäännöt jos nykyinen järjestelmä ei toimi.

En ole mitenkään erityisesti lyönyt kantaani kiveen tässä, mutta puistotätitoimintaan liittyy useita näkökohtia jotka pitää päätöksessä ottaa huomioon. Meillä Viikissä alue jolla puistotäti toimii on rajattu omaksi osakseen leikkipuistosta – tämä on mielestäni järkevä ja hyvä idea ja alue on puistotädin toiminta-aikojen ulkopuolella kaikkien käytössä. Joissain puistoissa taas koko puiston käytöstä syntyy kinaa kun erillistä aluetta ei ole rajattu. Ymmärrän turvallisuuskysymykset ja sen, että puistotädin pitää olla vastuussa ryhmästään, sensijaan en ymmärrä että koko puistoa annettaisiin yhden ryhmän käyttöön kun samankaltaisessa tilanteessa olevat tarhat jotka käyttävät yleisiä puistoja leikkialueenaan eivät sitä myöskään tee. Tarhat pukevat usein lapsille turvaliivit jotta omat ja vieraat lapset on helppo nopeasti tunnistaa. Yhdessäkin puistossa käy samanaikaisesti useita tarhoja ja jokaisella näyttää olevan oman värisensä huomioliivit. Näppärää myös jos halutaan pelata porukalla futismatseja

Kaupungin puistot kuuluvat kaikille, myös päivähoidossa oleville lapsille, siitä en haluaisi tinkiä. Samalla ne kuuluvat myös asukkaille joita kotona hoidossa olevat lapset vanhempineen ovat. Kyllä kaupunginkin hoitajat ja esim. perhepäivähoitajat palkkaa työstään saavat, mutta pelkästään sen mukaan millä ehdoin aikuiset lasten kohdalla toimivat ei mielestäni pitäisi lasten, siis leikkipuiston käyttäjien, oikeuksia erotella.

Puistotätitoiminta on luonteeltaan muutaman tunnin valvottua ulkoilua jolla vähennetään mm. päivähoidon paineita koska monille perheille riittää se, että lapset saadaan muutamiksi tunneiksi kerran tai pari päivässä hoitoon. Se on mielestäni edullista toimintaa ja kaupungin subventointi toiminnalle voisi olla nimenomaan sitä, että kaupunki huolehtii alueellisesti puistotädille tiloja toimintaa varten. Sensijaan kokonaisten leikkipuistojen pyhittäminen tälle toiminnalle tuntuu mielestäni väärältä. En ole ihan varma onko tämä niitä toimintoja, joissa puiston käytöstä pitäisi periä vuokraa. Ja jos vuokraa peritään, sitä tulisi tasa-arvoperusteella periä myös sitten kaupungin omalta toiminnalta yleisillä alueilla. Ehkä.

Mutta ennenkaikkea tälläisen päätöksen taustaksi tarvitaan sekä tietoa siitä, missä puistotätitoimintaa on, millaisia alueet ovat ja millaisia pelisääntövariaatioita tilojenkäytölle on nyt. Ja sitten miettiä ratkaisu joka palvelee kaikkia käyttäjäryhmiä: siis kaikkia lapsia.