Tietotekniikka pitää saada haltuun myös kaupungin toiminnassa. Helsingillä ei ole varaa syrjäytyä uusmedioista. Valtuustoon tulee saada valtuutettuja, jotka ymmärtävät ja osaavat käyttää tietokoneita ja nettiä ja vaatia parempaa.
Muutettavaa on paljon, mutta tässä omalla listallani tärkeimmät
* Kaikkien valtuutettujen ja lautakuntien jäsenten tuliee päästä kaupungin intranettiin – ei enää yhtään tekosyitä sille miksi 40 000 kaupungin työntekijälle mahdollistetaan parempi tiedonsaantioikeus asioihin kuin luottamusmiehille jotka asioista päättävät.
* Päätöksenteko täytyy saada läpinäkyvämmäksi myös internetissä. Erillisten virastokohtaisten monimutkaisten alavalikkoihin perustuvien esityslista – pikayhteydenveto- pöytäkirja tyylisten tiedotteiden sijasta kaupungin päätöksenteko tulee saattaa kaikkien virastojen ja päätöselinten osalta yhteen tietokantaan jossa yksittäiset päätökset saavat myös oman tietokantakortin. Päätöksiä tulee voida hakea riittävän pitkältä ajalta. Lautakuntien tekemät muutokset tulee kirjata päätöstietoihin selkeämmin.
* Nettisivujen käytettävyys täytyy saada kuntoon. Kaupungin sivut vaativat yhtenäisen puurakenteen eikä alavalikkolinkkejä saa pitää vuoroin vasemmassa reunassa, vuoroin oikeassa. Hakutuloksista johtuvat virheet tulee korjata ja kaupungin iänkaikkisen vanhat sivut tulee poistaa netistä sotkemasta hakukonetuloksia.
* Jokaiselle päätöksentekoelimelle (lautakunnalle, valtuustolle, valtuustoryhmälle jne) täytyy luoda yksi sähköpostiosoite jonka kautta kuntalainen voi lähettää viestin koko ryhmälle. Kuntalaisten tulee voida tavoittaa päättäjät helposti myös netin kautta.
* Nettisivujen urlipituus maksimissaan neljäänkymmeneen merkkiin. Kolmen rivin pituisista urleista pitää päästä eroon ja lyhytosoitteet tulee saada käytännössä toimimaan toisin kuin nyt
* Valtuuston kokoukset tulee lähettää suorana internetissä ja taltoida katsottavaksi myöhemmin. Järjestelmässä tulee huomioida, että niitä voidaan käyttää myös Mac ja Linux koneilla.
*Avointen ja vapaiden ohjelmien määrää tulee lisätä kaupungin käytössä. En hyväksy sitä, että maksamme monikansalliselle yhtiölle miljoonien lisenssimaksuja edes miettimättä, mitä samalla rahalla voitaisiin saada open sourcea ja ajantasaista tietotekniikkaosaamista hyväksi käyttäen. On myös arveluttavaa, että koululaisille ei tarjota vaihtoehtoja koulussa vaan kaikki tietotekniikka kouluissa on yhden yrityksen tuoteperhettä.
* Päättäjien tulee voida halutessaan saada kaikki materiaali sähköisenä. Myös salaiset asiakirjat.
Viimeiset kommentit