Liikennesuunnitelmia on pitkään tehty yksinomaa autoilijoiden tarpeita tuijottaen. Nyt on aika mullistaa ajattelu ja lähteä hakemaan parempia ratkaisuja. Vastustan keskustatunnelia ja olen omalta osaltani ollut projektia vastustamassa myös siinä Yleisten töiden lautakunnan lausunnossa, josta pallo keskustatunnelihankkeen hautaamiseen lähti. Liikennelaskemallinnuksien mukaan keskustatunneli olisi sekä pilannut kaupunkikuvaa että lisännyt myös maanpäällistä autoliikennettä helsinginniemellä. Näin kalliit ja turhat hankkeet pitää lopullisesti hävittää asemakaavavarauksista jotta kaupungin muut suunnitelmat eivät varausten takia hankaloidu.

Ruuhkien ja turhan yksityisliikenteen hallitsemiseksi meilläkin tulisi ottaa ruuhkamaksut käyttöön. Järjestelmän tulisi olla mahdollisimman joustava ja perustua mielellään automaatioon huomioiden tietoturva sekä yksityisyydensuoja. Järjestelmää kehitettäessä tulee huolehtia esteettömyydestä: vamman tai invaliditeetin takia autoa tarvitsevilla tulee jatkossakin olla mahdollisuus liikkumiseen ilman ruuhkamaksuja. Ruuhkamaksuista syntyvä tulo tulee suunnata joukkoliikenteen kehittämiseen ja matkalippujen hintojen alentamiseen.

Joukkoliikenteen reittejä on suunniteltava lähiöiden tarpeita toteuttamaan, ei vain keskustaan ja sieltä pois. Metron syöttöliikenteeseen perustuvia bussilinjoja on parannettava erityisesti Itä-Helsingissä.

Liikennereittien suunnittelussa tulee myös huomioida jalankulkijat ja pyöräilijät. Helsingin pyöräreittiverkostoa tulee parantaa ja huolehtia siitä, että myöskään keskustan tuntumassa pyöräilyreitti ei enää yllättäen katkeaisi.

Comments are closed.