Sokli-tapahtuma tänään 11.5.2010 Paasikivenaukiolla klo 11-17.

Törmäsin vähän yllättävässä yhteydessä tietoihin Soklin kaivoshankkeesta. Ehkä kaikkein merkittävintä kaivoshankkeen kohdalla on se, että Soklin kaivoksesta on tarkoitus louhia radioaktiivisia aineksia. Kaivoshankkeen viakutuspiiriin kuuluvat sekä Urho Kekkosen kansallispuisto, Värriön luonnonpuisto, kolme Natura aluetta, Uura-Aavan soidensuojelualue ja Tuntsan erämaa-alue. Ahot Soklin kaivosalueen koillisreunassa ovat osa Törmäojan Natura-aluetta. Lisäksi kaivoshanke on Kemin-Sompion paliskunnan mielestä siltä osin lainvastainen, että se rikkoisi Poronhoitolakia (2 § 2 momentti) siinä, ettei maata saa poronhoitoon tarkoitetuilla alueilla käyttää siten että se aiheuttaa huomattavaa haittaa poronhoidolle.

Sokli sijaitsee vedenjakaja-alueella melko pienten virtaamien kohdalla. Kaivostoiminta tarvitsee merkittäviä määriä vettä. Osa vedenohjauksista ja muutoksista tulisi muuttamaan sekä Nuorttin että Kemijoen vestistöolosuhteita. Soklin kaivoksen jätevesimäärät sekä sivukivikasat tulisivat sisältämään radioaktiivisiä jäämiä ja ne väistämättä joutuisivat osin myös vesiin.

Erityisen merkittävää on kuitenkin se, että Sokli on uraanikaivos, jolloin sen YVAus sekä hankesuunnitelma tulisi käsitellä ydinenergialain mukaisesti. Paikalliset toimijat ovat kertoneet, että Soklin kaivosalueen radioaktiivisia aineksia pyrittiin pitkään salaamaan ja julkinen keskustelu kaivoksen tiimoilta on käyty puhuen Fosforista ja niobista sekä kuinka tärkeitä työpaikkoja kaivos alueelle toisi. Soklin malmioissa on kuitenkin merkittävissä määrin radioaktiivisia aineita: Fosforissa kymmenkertaiset ja niobissa jopa 200-kertaiset määrät radioaktiivisia aineita, uraania, toriumia ja radiumia verrattuna luonnontilaisiin pitoisuuksiin. Maan alla nämä aineet ovat ympäristölle vaarattomia, mutta kaivoksen avaaminen saa myös radioaktiiviset aineet leviämään ympäristöön. Seurauksena ovat kaikki uraanikaivoksen ympäristö-, vesistö- ja terveysriskit.

Kaivoshankkeet, joissa käsitellään ja pyritään tuottamaan uraania tai muita radioaktiivisia aineita on käsiteltävä ydinenergialain mukaisesti. Lain mukaan Soklista on tehtävä periaatepäätös valtioneuvostossa ja eduskunnassa ydinenergiahankkeiden vaatimalla tavalla. Siitä huolimatta radioaktiivisuuden käsittely on täysin puutteellista niin Soklin kaivoshankkeen YVA:ssa eli ympäristövaikutusten arviointiohjelmassa kuten myös STUK:in (Suomen säteilyturvakeskus) radiologisessa perusselvityksessä. YVA:ssa todetaan, että suunnitelmat radioaktiivisten aineiden leviämisen estämiseksi kaivosyhtiö tulee tekemään säteilyturvakeskukselle vasta myöhemmin, vaikka esim. EY- oikeuden mukaan tämä on selvitysten laadun valvonnan ja kansalaisten osallistumis-mahdollisuuksien kannalta ongelmallista. Myöskään STUK:n radiologinen perustilaselvitys ei kerro miten säteilyn leviäminen ympäristöön estetään.

Tänään 11.5.2010 Helsingin Paasikivenaukiolla klo 11-17 on aiheen vastaisen kansanliikkeen tiedotustapahtuma. Valitettavasti itse en paikalle pääse, mutta mikäli suinkin aikatauluunne mahtuu, kehotan käymään paikanpäällä.

 

Comments are closed.