266 kiitosta

Kiitos jokaisesta 266 äänestä. Niistä 120 tuli Viikistä – naapureilta jotka oikeasti tuntee ja tietää mitä mä teen.

Haluatteko tietää harmittaako? Ei se mitään, kerron sen silti ;)

Aika vähän oikeastaan. Kun katson listaa siitä, keitä meillä Helsingissä meni läpi niin en voisi olla kauhean paljoa iloisempi. Hyviä ihmisiä siellä on, oikeasti, ja varmastikaan Stadi ei jää huonoihin käsiin ainakaan vihreän porukan puolesta.

Moni tuossa sanoi kampanjan aikana kadulla että voivoi, kunpa olisi useampi ääni. Tiedättekö mitä: mulla oli. Suhteellisen vaalitavan johdosta myös minun äänilläni autettiin 21 ihmistä Helsingin valtuustoon. Ei ihan kehno tilanne IMO.

Mitä taas tulee kampanjaan niin en voisi olla tyytyväisempi. Me tehtiin kaikki oikein, se vaan ei purrut valtuustopaikkaan asti. Tukiryhmä oli ihan mielettömän hieno!!!

Kiitos tästä kaikesta. Yritän hakea luottamuspaikkaa ja toivon, että meriitit riittää jatkoon YTLK:ssa koska rakastan sitä duunia. Ellei, niin sitten jatkan kaupungin parantamista jokatapauksessa jollaintavoin. Lupaan ettei luottamus mene hukkaan – mä en satavarmasti anna nytkään periksi niinkuin en ennenkään. Töitä riittää ja niitä tulee aina lisää eteen.

Ja nyt otan itseni irti politiikasta, pistän firman asiat kuntoon ja sitten vietän viikon sohvalla lasten, neuleen ja luokattoman huonon tv-viihteen parissa ;)

Pörrö

Ps. Viikki hoi: vaikka en valtuustostoon päässyt se ei tarkoita, ettenkö jatkossakin yrittäisi alueen asioille jotain tehdä. Pistäkää viestiä jos joku asia pitäisi saada järjestymään, katsotaan mitä  pitäisi ja voisi tehdä!

 

Yllä olevassa kuvassa on ehkä noin kuukauden verran papereita. Tätä se oikeasti on lautakunnassa – tätä se olisi valtuustossakin. Ei mulla ole ruusuisia kuvia siitä, miten upeaa ja mahtavaa se olisi, raakaa duunia se on ja aika usein epäkiitollista, vaikeaa, aikaaviepää, hermostuttavaa, turhauttavaa…

Nyt se, mitä olen osannut, ehtinyt ja voinut vaalikampanjan eteen tehdä on tehty. Loppu on teidän käsissänne.

Huomenna sataa kuulema vaakasuoria mummoja. Tiedän minä miten vähän jaksattaisi joitain tätäkin kirjoitusta lukevia raahautua sinne vaalipaikalle. Tiedän kyllä. Ja kortti on hukassa ja ja ja… Mutta. Minä en pääse sinne ilman teitä, joka ikinen ääni lasketaan, joka ikinen merkitsee. Siksi:

Omaa äänestyspaikkaansa voi tiedustella Helsingin kaupungin keskusvaalilautakunnan toimistosta puh. 3101 3344.

Sadetakista huolimatta siellä kastuu. Suosittelen laulamaan mielessä nallepuhin sadelaulua.

Vaalipaikalle saapuessa todistetaan henkilöllisyys kuvallisella henkilöllistyystodistuksella. Sen jälkeen saa vaalilipun ja pääsee koppiin. Pöntössä on listat jos unohtaa numeron – numero on muuten 219. Vaalilippu suljetaan ja sitten se viedään leimattavaksi ja vasta sitten pudotetaan vaaliuurnaan.

Sitten voit taistella itsesi vaakasuorassa sateessa kotiin tietäen, että tällä kertaa ehdokkaasi ei lopeta bloggaamista vaaleihin.

Ps. Vihreiden vaalivalvojaiset Tavastialla klo 19 alkaen. Itse olen paikalla ehkä noin 21 pintaan. Nähdään siellä!

 

Puolustaja vai vastustaja?

Pari hajahuomiota kommunikaatiosta ja vaalityöstä:

Olin Malmilla jakamassa esitettä eilen ja moikkailin siinä sitten tuttuja yli puoluerajojen. Samalla tuli kuultua pätkiä eri porukoiden propagandasta useammankin tunnin ajan. Huomasin jotain todella olennaista: meissä poliittisissa toimijoissa on selkeästi kaksi eri leiriä, puolustajat ja vastustajat. Ja tajusin itse kuuluvani pääasiallisesti puolustajiin.

Oli aika erikoista huomata, että vaikka asiasta onkin samaa mieltä toisen ihmisen kanssa on sillä, mitä sanoo olennainen ero: puolustaako pieniä ryhmäkokoja vai vastustaako suuria ryhmäkokoja tarhassa. Hölmöä kyllä oivalluksen jälkeen pystyin filminauhana käymään läpi joitain ristiriitaisia konfliktitilanteita politiikassa ja tajuamaan, että jos olisin muuttanut itse tapaa sanoa toiseksi olisin ehkä tullut paremmin kuulluksi. Doh. Noissa tilanteissa toki erona se, että kyse oli aidoista erimielisyyksistä asioiden laadusta, mutta ehkä sanomistavallakin on merkitystä sille, miten keskustelu kulkee.

Vaalityössä yksi mun pahimmista maneereista on sekä siunaus että rasite. Olen niitä ihmisiä jotka rupeavat vaistomaisesti matkimaan puhetapaa keskittyessään toiseen ihmiseen. Paha kyllä se koskee ihan mitä tahansa puhetyyliä murteista puhevikoihin ja sanojen toistoon. Totanoin-tyyppien kanssa minunkin puheeni alkaa totanoin vilistä totanoin niitä totanoin… Mies väittää, että tietää tasan tarkkaan kenen kanssa juoruan puhelimessa vain sillä perusteella, millaista murretta ja mitä sanoja käytän. En epäile, kuulostaa täsmähavainnolta. Joskus kokouksissakin huomaan toistavani toisen avainsanoja vastatessani hänen puheenvuoroonsa. Eilen havahduin pariinkin otteeseen siihen, että viänsin savvoo ja pamlasin sörkkaa. Sinäänsä se harvoin ketään silmiinnähden häiritsee, mutta ajoittain se johtaa selittelyyn siitä, mistä on kotoisin jne. Kun ei sitä nyt ihan vieraille kehtaisi sanoa, että oikeastaan mä oon vaan oppiva apinaeläin.

 

Pariin otteeseen minulta on kysytty, mikä olisi yksi asia jota itse alkaisin ajaa valtuustossa. Viikin vaalipanelissa muut ihmiset ympärilläni kertoivat kaikki ajavansa päivähoitoa, terveydenhoitoa tai mielenterveystyötä. Uskon vahvasti siihen, että näillä kaikilla osa-alueilla asiantuntemusta ja mielenkiintoa riittää yli puoluerajojen muillakin – toki olisin  mukana ja tekemässä näitäkin. Siksi ensimmäinen niistä isoista asioista joihin itse tarttuisin on tietotekniikka ja tiedonvälitys kuntalaisille – en näe että kaupungin tiedotuksesta kiinnostuneita valtuutettuja juuri olisi. Ilman vuorovaikutusta kaupunkilaisten on mielestäni vaikea osallistua päätöksentekoon näissä tärkeissä asioissa.

Uskon, että minun etuni tässä olisi se, että pyrin olemaan konkreettinen silloinkin kun puhun tietotekniikasta. Olen pyrkinyt avaamaan teknisiä ongelmia nimenomaan konkreettisilla vertauskuvilla, esimerkkinä rautalankamalli nettisensuurista koska tiedän ettei iso osa päättäjistä oikeasti muutoin ymmärrä koko kysymystä.

Helsingissä on tehty jonkin verran valtuustoaloitteita tietotekniikasta, mutta yleensä ehdotusten teknillinen ja epämääräisen avoin muoto on johtanut siihen, että virastot tyrmäävät aloitteet. Päättäjille on monesti laskettu uudistusten kustannukset sellaisenaan vertaamatta niitä olemassa olevan järjestelmän kustannuksiin. Tämä saa monet luulemaan, että muutokset maksavat enemmän vaikka asia olisi toisinpäin. Pelkkä aloitteiden tekeminen ei saa asioita etenemään vaan vaaditaan vähän enemmän vaivaa. Pitää osata muotoilla aloite konkreettiseksi sekä lobata se mahdollisimman monelle taholle jo ennen sen vientiä koneistoon jotta muutkin ovat perillä sen taustoista.

Toki osa niistä asioista joita haluaisin muuttaa on “vain tekniikkaa” kuten se, että maksamme järkyttäviä määriä veroeuroja kaupallisten ohjelmatalojen lisensseihin kun vastaavia ja jopa parempia ilmaisiakin ohjelmistoja olisi tarjolla. Tällaisiin aloitteisiin tarvitaan taustatyönä riittävät selvitykset jotta asian pystyy itse esittämään numeroina ja talousmatematiikkana tekniikan sijasta. Vaikka useimmille on selvää, että kouluruokaa ei tilattaisi vain einesvalmistajalta koska se on kallista, ei tietotekniikan kohdalla samaa konkreettista ajattelumallia vielä ole laajemmin syntynyt. Tämän asian uskon itse osaavani selittää siten, että se on myös ei-teknisten henkilöiden ymmärrettävissä.

Toisaalta tietotekniikassa on paljolti myös kyse tiedotuksesta ja avoimuudesta. Kun tuolla esitteitä jakaa niin joka päivä tulee vastaan asenne, jossa kaupunki nähdään pieniä ihmisiä murskaavana koneena. Osa ihmisistä helpottuu ihan silmiinnähden kun jonkun kaihertavan päätöksen kohdalla aletaan puhua siitä, miksi näin on tehty ja miten päätöksiä ylipäätään tehdään. Minä ajattelen niin, että jos tieto olisi helpommin saatavilla netistä se löytäisi tiensä myös asukasyhdistysten aktiivien yms. kautta alueen asukkaille. Joka lähiössä on ahkeria netinkäyttäjiä ja esim. Helkan paikalliset sivustot ovat äärimmäisen nopea tiedonvälityskanava jos niitä osattaisiin hyödyntää kaupungin toiminnassa. Asukasdemokratia vaatii myös kaupungin puolelta aktiivisuutta ja halukkuutta tarjota tietoa valmistelussa olevista asioista ennen päätöksentekoa. Nyt meillä on toimivia malleja mm. kaavoituksen osalta, mutta valtaosa kunnan päätöksenteosta jää vuorovaikutusmallien ulkopuolelle. Itselläni olisi tähän yhtä sun toista teknistä ideaa jotka vieläpä olisivat niin pieniä muutoksia, että ne syntyisivät virkatyönä kaiken sen sivussa mitä jo nyt tehdään kunhan tietoja käsiteltäisiin hieman eri tavoin. Kyse ei ole isoista muutoksista missään muussa kuin asenteessa: tavoitettavuus ja esteettömyys tulisi ulottaa myös kunnan tiedotukseen.

 

Viikki

Olen tässä muutamina päivinä seissyt myös paikallisen kaupan edessä esitettä jakamassa. Viikkiläisillä on aikalailla samoja kysymyksiä mistä jo Viikki-Seuran vaalikyselyssä kyseltiin ja joihin olen seuran kyselyn puitteissa vastannut julkisemminkin, mutta muutama paikallinen uusikin kysymys on tullut eteen. Tässäpä näitä vastauksia muillekin kuin niille, jotka ovat paikalle osuneet kysymään.

1. Nuorisotalon tilanne

Kun Latokartanon peruskoulu valmiistuu sen tiloista erotetaan yksi solu nuorisotalokäyttöön ainakin väliaikaisesti. Olen kirjoittanut aiheesta Viikkissä tapahtuu – lehden 2. numeroon pidemmälti, löytyy sivulta 3 alkaen. Lehden voit ladata täältä.

2. Lahdentien liittymä Prisman kohdalla

Lahdentie on tielaitoksen hallinnoima tie jolloin kaupunki ei yksin voi tehdä päätöstä rakentaa Lahdentielle kaupungista poispäin menevää ramppia. Asiaa on ehdotettu tielaitokselle useita kertoja, mutta ehdotus ei toistaiseksi ole mennyt läpi. Liikenteen ja asukasmäärän kasvaessa tätä kannattaa kuitenkin ehdottaa vielä uudestaankin. Asia on useamman tahon työn alla, aiheesta varmaan lisää actionia vuoden vaihteen jälkeen.

3. Tuleeko päiväkoti Toivoon eskariryhmää vuodelle 2009-2010?

En tiedä, mutta selvittelen ja tiedottelen kun tiedän.

4. Onko ladon graffiteille tilattu puhdistus?

On tilattu samoinkuin muutamille muille pienemmille kuville mitä alueelta löytyy.

5. Voisiko Viikin meluongelmalle tehdä jotain?

Lahdentien nopeuden pudottaminen 80 km/h ei poista meluongelmaa kokonaan. Sitä olen ollut Yleisten töiden lautakunnassa itse mukana ehdottamassa. Meluntorjunta vaatii kuitenkin monenlaisia toimenpiteitä. Suojaviheralueet (siis ne pöheiköt mitä vanhemmilla alueilla on pyörätien ja asutuksen välissä noin 5-10 m kaistaleina) on yksi tapa sitoa sekä melua että pienhiukkasia. Näillä on myös muita kaupunki-ilmaa parantavia vaikutuksia vaikka usein juuri suojaviherkaistaleisiin suhtaudutaan kaupunkivihreästä kaikkein nihkeimmin. Nyt kun Viikistä on metsää ja suojavihreää kaadettu niin roimasti Lahdentien varresta uusien asuintalojen alta tulee melua pellolle enemmän kuin aiemmin. Suojaviheralueita kaavassa toki onkin, mutta pääosin suurempi meluntorjunta täällä on suunniteltu kaavaan piirretyillä toimistotalorykelmillä asuinalueen ja Lahdentien välissä. Melu pienenee kyllä ainakin pellon puolella kunhan asuintaloja saadaan rakennettua lisää, mutta uusien asuntojen kohdalla toimistotalorivin puuttuminen varmasti vaikuttaa meluun sisäpihoilla.

Toinen meluntorjuntakysymys on Viikintie jonka liikenne on vilkastunut monkertaiseksi Prisman avaamisen jälkeen. Lautakunnassa meillä on puhuttu hiljaisesta asvaltista, mutta sen ongelmana on paljon nopeampi kuluminen, tien pölyäminen ja jonkinverran korkeampi hinta. Tämän vuoksi niitä yleensä suositaan vain 50 km/h tai alle oleville ajoteille. Viikintiellä tämä johtaisi siis nopeuden laskemiseen. En kuitenkaan tiedä tavoitettaisiinko tällä riittävää etua metelin ja liikennesujuvuuden kannalta: ruuhkautuessaan Viikintie taas toisi lisää pienhiukkasia, melua, kiukkua jne. tänne. Tämän vuoksi asiaa pitäisi selvitellä ja sen jälkeen varmaan miettiä ja porukalla keskustella ennenkuin sitä kaupungille edes ehdotetaan. Selvittelen tätäkin kun ehdin.

 

Leijat Helsingin yllä

Olen nyt viikon lähes päivittäin kierrellyt jakamassa vaalimainosta tavalla tai toisella päivittäin. Paljon olen ihmisiä tavannut ja niin omia kuin muitakin olen kadulla vierestä kuunnellut. Eilen sain asukkaalta kipakkaa palautetta kun en osannut vastata kaavoituskysymykseen – en tiennyt aiheesta tuon taivaallista joten myös kerroin sen. Vierestä toisen puolueen aktiivi lupasi “tutustua asiaan” ja kertoi ymmärtävänsa asian ongelmallisuuden ja “tekevänsä jotain asian muuttamiseksi”. Asukas ei ollut tyytyväinen meihin kumpaakaan, mutta itse olisin ollut pettyneempi tyhjiin lupauksiin vaikka ne hetkellisesti lämmittävätkin.

Kun ensimmäisen kerran pyrin valtuustoon sain Hakaniemessä laitakaupungin kundilta neuvon, jota olen yrittänyt noudattaa: “Poliitikot ovat usein kuin leijat helsingin yllä. Mieti millä puolen narua haluat itse olla”.

Päätöksentekokoneisto on monimutkainen ja epämääräinen. Mutta kyllä siitä selkoa saa kunhan jaksaa puurtaa ja opiskella, selvitellä ja ihmetellä. Asiat tulevat asukkaiden eteen hyvin nopealla tahdilla, jos nyt ylipäätään tulevat ennen päätöksentekoa. Virkamiehet tekevät omaa työtään osin jopa piittaamatta lautakuntien tahdosta. Monet päätökset perustellaan sillä, että konsultti ne tutki ja katsoi tämän yhden ainoan vaihtoehdon parhaaksi mahdolliseksi. Suurin osa luottamusmiehistä ei edes yritä selvittää, mikä konsulttiselvityksen tehtävän anto on ollut tai mitä on kysytty: pelkkä konsulttitulos riittää. Kun olen itse soitellut asioiden perään ja kysynyt tarkentavia kysymyksiä suhtautuminen on ollut toisinaan ärtynyttä ja huvittunutta mutta suurimmaksi osaksi pelokasta: mitä se nyt näitä tonkii kun nämähän on ihan päivänselviä asioita, itsestäänselvyyksiä. Tottakai, joskus niin onkin. Tieto ei ole ainakaan lisännyt minun tuskaani vaan päinvastoin. Jos asioilla on järkiperusteet ne on asukkaidenkin helpompi hyväksyä, silloinkin kun itse päätöstä vastustavat. Sensijaan asiat, joiden takana on vain tarkoitushakuista mutua konsulttilaskuilla kuorrutettuna ei tule hyväksyä edes päätettäväksi.

Kotiin tultuani googlettelin mainittua kaavoituskysymystä. Päätös on tehty kai * vuonna 2000 ja osin toteutettukin. Rakennettua maata ei rakentamattomaksi saa – ja sellaisesta oli nyt kyse. Joskus joutuu vaan sanomaan, että tyhmä päätös mutta tehty, nyt täytyisi vaan oppia elämään tämän harmistuksen kanssa.

(*grrr näitä kaupungin nettisivujen sekavuuksia, googlen välimuistista löytyy papereita joita vars. nettisivuilla enää ei ole)

 

Vaalit tuovat politiikkaan mukaan myös farssin elkeitä – ei ainoastaan vaalipaneleihin vaan toimintaankin. Valtuuston kokous oli tänään kestänyt huimat 8 minuuttia. Eikä mikään ihme kun katsoo esityslistaa.  Valtuuston jäsenet kuittaavat kokouksesta 235€ per kokous, puheenjohtaja ja varapuheenjohtajat hieman enemmän. Tämänpäiväinen 8 minuutin kokous maksoi siis kaupunkilaisille 20 000.

Tiedän etten saisi mutta sanonpa silti: hemmetti että väsyttää tämä pelleily. Ymmärrän jossain määrin sitä – ihan samalla lailla mäkin siinä olen mukana, en rupea nyt teeskentelemään pyhimystä – koska maan tapa on siirtää vaikeita asioita vaalien jälkeen mutta vielä vanhan valtuuston ja luottamusmiesten päätettäväksi. Ennakkotiedoista päätellen mm. vaaleja seuraavana päivänä ruvetaan käsittelemään ensi vuoden budjettia ja sitä seuraavana torstaina meillä on alustavan aikataulun mukaan YTLK:ssa Helsingin Sipoossa omistamien alueiden metsänhoitosuunnitelmat. Molemmat aika tulenarkoja kysymyksiä. Tällähetkellä kaikki merkittävämpien asioiden päätöksenteko enemmän tai vähemmän seisoo.

Mielestäni olisi järkevämpää jos vaalien alla ihan reilusti vaan pidettäisiin valtuustossa istuntotauko. Kun kesällä kerran asiat kestävät pari kuukautta odotella voisi kesälomaa vaalivuonna lyhentää sen verran että saadaan toinen valtuustotauko aikaiseksi. Uusi valtuusto pitäisi myös päästää töihin heti. On järjetöntä, että seuraavan vuoden budjetti – siis koko seuraavan vuoden politiikka – päätetään uuden valtuuston puolesta. Ymmärrän toki miten budjettiraamit ja budjettivuosikalenteri toimii ja ymmärrän senkin, että tällä systeemillä pyritään pitämään kaupunki toiminnassa kokoajan. Sensijaan demokraattiselta se ei tunnu tippaakaan että vanha valtuusto jatkaa vielä kolmisen kuukautta ennenkuin uudet henkilöt toimeen astuvat. Tämä varmasti luo kuvaa siitä, että politiikka ei muutu mihinkään vaikka vaalit vasta olivat. Juuri vaalien jälkeisinä viikkoina kun yhtäkkiä asialistalle lyödään kaikkea kipeää, isoa, vaikeaa ja monimutkaista joka sitten päätetään rivakasti pöytään “kiireellisenä”.

Ps. Viikin vaalipaneli oli hyvä. Helppoja kysymyksiä tietysti tälläiselle paikallisaktiiville, mutta mukavasti siellä käytiin läpi ne tärkeimmät Viikkiläisiä askarruttaneet kysymykset.

 

Viikki-Seuran vaalipaneli

Olen mukana huomisessa Viikki-Seuran vaalipanelissa, tulkaapa tenttaamaan meitä :)

Viikki-Seura järjestää asukastalo Kaaressa kunnallisvaalitilaisuuden 8.10.2008 klo 18-20. Paikalle on tulossa tämänhetkisen tilanteen mukaan 12 viikkiläistä ehdokasta. Tule kyselemään ja keskustelemaan, Viikki-Seura tarjoaa pullakahvit!

 

Kampissa nähdään tänään

Olen mukana Vihreiden kampanjan avajaisissa Kampin kauppakeskuksessa. Paikalla olen noin 11.30-19 mitä nyt välillä käväisen syömässä ja kahvilla ;)

 

Noin äkkiseltään tuttavapiirini aidan molemmin puolin eivät yleensä näe kädentaitoja ja politiikkaa mitenkään erityisen yhteneväisinä. Mulla taas molemmissa toimineena on sellainen käsitys, että molemmista voi saada toiseen ideoita ja materiaalia.

Kädentaitojen arvostus joskus reipas kymmenen vuotta sitten taisi olla alhaisimmillaan koskaan. Toimin silloin Espoon käsityöyhdistyksen puheenjohtajana ja näin kuinka käsityöläisten arki ei juuri koskaan kohdannut kahvimainoksen romantiikkaa. Asiakkaista kaikki oli kallista ja alalla vallitsi yleinen turhautuminen lamaan, työttömyyteen, epävarmuuteen ja kädentaitojen katoamiseen. Monilta löytyi kädentaitoja mutta yrittämistaidoissa oli hakemisen varaa – semminkin kun kädentaitojen arvostuksen takia töiden myyminen oli vaikeaa.

Monia asioita on nyt toisin. Itse olin jo tuolloin netissä ja näin netin mahdollisuutena kädentaitojen arvonnostolle. Silloin siihen eivät uskoneet sen paremmin käsityöläiset kuin nörttipiiritkään – kädentaitajat pelkäsivät netin lisäävän mallivarkauksia ja netti tekniikkana itsessään oli vielä hyvin sukupuolittunutta. Hakeuduin ulkomaalaisille kädentaitopostituslistoille ja foorumeille. Näkemistäni yhteisömalleista poimin parhaat ideat ja esitin ne reilut 4 vuotta sitten ammatikseen kädentöitä tekeville tuttaville eräässä illassa ja keräsin tarkasti kommentteja siitä, mitä kädentaitajat netiltä haluaisivat ja mitä he siinä pelkäsivät. Näiden pohjalta hioin konseptin jonka esitin netin kautta puolitutuille kädentaitajille joita kutsuin mukaan projektiin.

3,5 vuotta sitten perustin suomenkielisen kädentaitofoorumin Ihan Itse. Foorumin perusperiaate on kädentaitojen – ei tarvikkeiden – markkinointi. Pelisäännöt sovittiin yhdessä rivikäyttäjien ja vapaaehtoisista koostuvien moderaattoreiden kanssa. Ne ovat hyvin tiukat – ajoittain ehkä liiankin – mutta ne palvelevat ao. yhteisöä ja ovat pitäneet sen hengissä ja kasvattaneet foorumista suurimman suomalaisen kädentaitofoorumin. Tämä ei tietenkään ole syntynyt vain meidän vapaaehtoistyöntekijöiden ponnistuksesta vaan nimenomaan aktiivisten käyttäjien kautta. Käyttäjät ovat luoneet foorumista sen, mitä se tänä päivänä on.

Monet niistä asioista, joita tässä prosessissa olen oppinut ovat myös opettaneet minulle politiikassa toimimisesta yhtä sun toista tärkeää. Mikään ei opeta pitkäjänteisyydestä tai sitkeydestä enempää kuin toimiminen netin vertaisyhteisöissä. Kädentaitojen arvostus on noussut viimeisen kolmen vuoden aikana merkittävästi koska ne vihdoin näkyvät ja ovat aidosti jokaisen tavoitettavissa. Informaation lisäksi ihmiset tarvitsevat ystävyyttä ja toveruutta – ja sitä vuorovaikutteisissa medioissa voi saada.

Minä en itse näe politiikkaa kovin erilaisena. Asiat vain ovat yleisempiä ja suuremmalle joukolle yhteisiä. Sensijaan poliittisessa ongelmien ratkaisumalleissa usein tarjotaan vain kaupallisia vaihtoehtoja: kunta ostaa, kuntalainen on palveluiden asiakas. Minä en usko tälläiseen kansalaisuuteen, näin vähäiseen yhteisöllisyyteen. Tiedän, että asioita voidaan ratkaista toisinkin, ja olen ehdottanut “omituisia” moninpaikoin koska epätavanomainen ongelmaratkaisu on nimenomaan yksi kädentaitajien yhteinen ominaispiirre. Eivät kaikki luovat ideat hyviä ole, eivät edes fiksuja, mutta joskus jo niiden esillä oleminen saa ihmiset miettimään muitakin vaihtoehtoja kuin niitä joita on totuttu pitämään ainoina vaihtoehtoina.

Olen eilen illalla julkaissut puunhalaajakaulurin neuleohjeen näillä vaalisivuilla. Sillä toki on propagandatarkoituksensa – häikäilemätöntä vaalimainontaa siis – mutta haluan minä muutakin sanoa. Että yhtälailla kun niinkin itsestäänselvään asiaan kuin napinreijän neulomiseen voi löytyä uusi siistimpi ja parempi tapa myös politiikassa luovia ratkaisuja voidaan löytää itsestäänselvyyksien muuttamiseen. Minä en aio lakata kysymästä ja yrittämästä siitä huolimatta, että jollekin asialle on olemassa jo valmis ratkaisu. En edes politiikassa.